Hei!
Hui, miten kiireinen viikko takana. Muotikuvausten suunnittelu on ollut tällä viikolla kiihkeimmillään. Mutta nyt kasassa on suunnitelma, kaikki tiimin jäsenet (meikkaaja/kampaaja, stylisti ja mallit). Myös kuvauspaikka on valittu. Ensi viikonloppuna pääsemme kuvaamaan. Epäilen, että viikonlopusta tulee rankka, sillä kuvaamme ensimmäisenä päivänä lokaatiossa ja toisena päivänä studiossa. Siitä huolimatta odotan innolla ja edelleenkin jännityksellä tulevaa.
Erityisen hienoa tässä projektissa on se, että saan työskennellä mukavassa ja ammattitaitoisessa tiimissä. Minutkin on aloittelijana otettu lämmöllä vastaan. Tunnen olevani etuoikeutettu, että saan työskennellä niin taitavien ihmisten kanssa. Ennen, kuin olemme edes ehtineet varsinaiseen kuvausvaiheeseen, olen oppinut paljon uutta. Lisäksi se, että tiimistä löytyy vahvoja osaajia tuo varmuutta myös meille aloittelijoille.
Toinen viikon projekti oli saada otettua kuvia portfoliotani varten. Olin sopinut kuvauksista muutaman tutun kanssa. Lauantaina kuvasin metsässä 4 vuotiasta ilopilleriä. Valmistauduin lapsikuvaukseen lähinnä samalla tavalla, kun muihinkin kuvauksiin. Suunnittelin jonkinlaisia ideoita valmiiksi (,vaikka erityisesti lapsia kuvatessa suunnitelmat tuntuvat menevän varsinaisessa kuvaustilanteessa aina uusiksi). Poikkeuksena tässä keikassa oli se, että kaivoin kaappini kätköistä yhden käsinukeistani mukaan. Hän toimikin oikein oivana assarina tänään ; )
Tämän päivän kuvia löytyy portfoliostani. Käykää vilkaisemassa ja kertokaa mitä pidätte. Nyt kuvia voi kommentoida ja arvostella tähdillä! Huomenna menen ottamaan vähän vanhemmista pojista kuvia. Katsotaan millaisia kuvia huomenna saadaan aikaan.
PS: Etsin edelleen malleja portfoliotani varten. Jos olet kiinnostunut olemaan mallinani ilman rahallista korvausta, otathan yhteyttä. Palkkioksi saat kuvasi cd:lle poltettuna.
Kata.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti